Näyttelykoiran liikutus löysällä hihnalla – miksi ja miten?
Hihna on meille jokapäiväinen arkivaruste, sen käyttöä ei välttämättä ajattele sen enempää. Kotoa lähtiessä hihna pujotetaan kaulaan ja menoksi. Hihna on meille perus hallintaväline.
Näyttelyissä hihnan rooli kuitenkin korostuu entisestään, kun koiran tulisi toimia ahtaissakin paikoissa muiden koirien ja ihmisten keskellä sekä liikkua rodunomaisesti todella ohutkin panta kaulalla.
Kehässä koiraa liikutetaan ravissa, jotta tuomari voi arvioida koiraa kokonaisvaltaisesti ja joskus liikkuminen voi olla hyvinkin hankalaa. Meillä on kuitenkin käytössämme hihna, sillä saa koiran kyllä liikkeelle ja pideltyä, mutta onko se meidän ainoa työkalu.
Koirat ovat tottuneet enemmän tai vähemmän vetämään hihnassa, lenkillä hajujen perässä, tuttuihin paikkoihin innokkaasti kulkien. Näyttelyissä taas koirat liikkuvat hyvin hallittuja ja ennaltapäätettyjä liikkeitä ja linjoja. Oikeastaan vain ihminen tietää mihin suuntaan kehässä mennään, koira kun liikkuisi joko nenän tai näön mukaan.
Kireällä hihnalla liikkuva koira on todennäköisesti menossa toiseen suuntaan tai vähintään laittamassa päätään maata kohti, sillä mukana seuraava koirahan liikkuisi hihna löysällä.
Näyttelyissä me emme kuitenkaan halua koiran tulevan vierellämme niin sanotusti seuraten kuten tottelevaisuuskilpailuissa. Sen tulisi ravata ja vielä itselleen edullisella tavalla.
Otetaan tähän esimerkiksi koutsin oman rodun pieniamerikanpaimenkoiran rotumääritelmä liikkumisen osalta. Siinä kuvaillaan ihannekoiran liikkuvan sulavin, vapain ja vaivattomin askelin. Pampai on ketterä rotu ja sen raviaskel on tasapainoinen sekä maatavoittavaa.
Hihna kireänä etenkin ylöspäin ohjattuna koira harvoin pystyy liikkumaan sille ominaisesti tai edukseen.
Lähdetään tarkastelemaan miten saisimme koiramme liikkumaan vaivattomasti, mutta halukkaasti näyttelykehässä.
Joku on joskus päättänyt, että koirat esittäjineen kiertävät kehää ympäri vastapäivään. Koira on esittäjän vasemmalla puolella, myös hihna mieluiten vasemmassa kädessä ja näin sen tulee jatkuvasti väistää ihmistä juostessaan ravilla. Monilla roduilla vauhti voi helposti kiihtyä todella kovaksi ja ihmisen voi olla silloin vaikeaa itse juosta tasapainoisesti.
Jotta koirat eivät jäisi jalkoihin, törmäisi esittäjiin ja tietäisivät väistää vasempaan suuntaan koko ajan, meidän tulee niitä siihen opettaa.
Itse lähden pentujen kanssa liikkeelle katse- kuulo- ja namikontaktilla ilman hihnaa. Näin saan varmistettua vahvan ja kestävän kontaktin sekä luomaan yhteisymmärryksen yhdessä liikkumisesta.
Jotta koira ei heti karkaa tai lähde haistelemaan, aloitan peruuttamalla itse koirasta poispäin kun se on runko suorana edessäni. Kävelen rauhallista ja tasaista vauhtia pysähtymättä mahdollisimman suoraa linjaa. Edestakaisin noin 15 metrin pätkiä, valitsen kontaktin, jota haluan vahvistaa ja palkkaan herkuilla siitä. Katsekontaktissa koira katsoo esittäjää silmiin saakka ja ojentaa samalla kaulaa ylöspäin, tätä käyttäisin alussa saadakseni koiran oikeasti keskittymään.
Monien työkoirien, etenkin paimenien suuri vahvuus on kuulolla toimiminen. Niiden tulee reagoida ääniin ja siihen ne on aikanaan jalostettukin. Mutta minkä tahansa koiran voi opettaa ”oikeasti kuulemaan” esittäjää.
Ääntä ja selkeitä ohjeita antamalla koira alkaa kuuntelemaan ja voimme nyt palkita siitä että se katsoo palkkakättä ja hamuilee sieltä herkkuja. Koska hihna on vasemmassa kädessä, on oikea käsi kehässä palkkakäsi.
Namikontaktia voidaan käyttää kun halutaan lämmitellä koiran kroppa kunnolla, tällöin koira saa olla kiinni namikädessä ja vain sokeasti seurata sitä. Tämä vaatii pienten koirien kanssa kumartelua, mutta toimii kun koiraa halutaan oikein kurottelemaan yläviistoon.
Nyt kun haluamme koiran liikkuvan hihna löysällä, laitetaan näyttelyhihna ihan vain roikkumaan koiran kaulalle, vältetään kiristämästä.
Peruutellaan vielä hetki, mutta nyt koiran tulee selkeästi katsoa namikättä, joka on kropan vieressä ja olla hyppimättä ja liikaa tavoittelematta sitä, parasta kun se vaan kävelee perässä ja palkka lasketaan suoraan suuhun matkan varrella.
Jotta pääsemme oikeasti juoksemaan ja paimenelle vetävän raviaskeleen, lisätään vauhtia ja peruutetaan pikkupätkä hölkäten. Jalkojen tahdilla on merkitystä ja aina ensin maahan iskeytyy varpaat, sitten päkiä ja viimeisenä kantapää. Näin pysymme pystyssä.
Lähdetään peruuttamaan pari metriä, annetaan kädessä oleva palkka koiran suuhun ja samalla käännytään itse menosuuntaan. Koira oli aluksi oikealla puolella ja nyt kun käännyimme, se on automaattisesti vasemmalla puolella. Kun palkka annettiin kädestä koiran suuhun, käsi alkaa heilumaan juoksemisen tahtiin, koira ei hypi tai hamua lisää palkkaa. Se oppii että herkut saa vain kun ihminen on sen edessä kasvot koiraan kohdistettuna. Hölkätään hetki ja kun pikkupaimen tulee vieressä hihna löysällä, olemme saaneet sen ymmärtämään konseptin.
Joskus koirat jäävät intensiivisesti tuijottamaan esittäjää, joko hakevat katsekontaktia tai kädestä lisää herkkuja. Kun emme palkkaa niitä juostessa, vain kun hidastamme ja peruutamme niistä poispäin, ne eivät hypi tai hae esittäjältä mitään.
Kun paimen oppii liikkumaan suoraan, sen jalkojen liikeradat pysyvät tasapainossa, kyynärät tiukasti etuosan alla ja takajalat menevät vierekkäin.
Lähdetään seuraavaksi liikkumaan ympäri, otetaan lyhyitä pätkiä alkuun peruuttamalla, palkataan kädessä olevalla palkalla ja käännytään menosuuntaan. Oikea käsi ei saa jähmettyä paikalleen, houkutella koiraa tai sujahtaa taskuun, vaan se heiluu tukikätenä luonnollisesti kropan vieressä. Suunnataan oma katse eteenpäin ja katsotaan koko kehää, mihin olemme matkalla. Pienemmässä kehässä kaari on tiukempaa ja koira joutuu väistämään enemmän kuin isoissa kehissä, pidetään siis oma askel vetävänä, pitkänä ja tasaisena.
Paimenet ovat erityisen hyviä väistämään jalkoja, niiden tulee tehdä niin myös paimentaessa. Ne ottavat turvallisen välimatkan ja hakeutuvat noin käsivarrenmitan päähän esittäjästä. Oma hihnakäsi on rentona lantion tasolla ja kääntäessä koiraa kohti tarkkakatseinen paimen näkee esittäjän tulevan kohti. Niiden näkökenttä on laajempi kuin ihmisen ja ne näkevät hyvin lähestyvät objektit.
Pyritään esittäjänä olemaan reiluja koirille, annetaan niille vastuuta liikkumisesta eikä heti kontrolloida hihnalla. Vapaasti itse itsensä kantava näyttelykoira on upea näky, jota on ilo esittää.
Seuraavassa artikkelissa esittelen edellelähettämisen ja esittäjän edellä liikkumisen tekniikan ja mitä hyötyä siitä voi olla koiran liikkeille.
