Tänään treeneissä jäin taas pohtimaan yhtä toistuvaa ilmiötä, jonka näen monen eri lajin parissa – rallytokossa, näyttelytreeneissä ja ihan arjen harjoittelussa.
Moni häiriöherkkä koira ei oikeasti ole tottelematon tai tahallaan hankala ja pyri poispäin ohjaajasta. Se jää odottamaan lisäohjeita ja kun niitä ei tule tarpeeksi nopeasti, koira turhautuu. Ja kun odotus venyy, koira alkaa täyttää tyhjää tilaa itse eli hakemaan ympäristöstä ärsykkeitä.
Tämä sijaistoiminta näkyy haisteluna, haahuiluna, katseen kääntymisenä pois, kiinnostuksena muihin koiriin tai ympäristöön. Usein nämä tulkitaan tottelemattomuudeksi tai “koiran omiksi päätöksiksi”, vaikka todellisuudessa koira vain luopuu tehtävästä, jota ei ole vielä päätetty sen puolesta.
Yksi yleisimmistä asioista, mitä näen treeneissä, on se, ettei koiraa muisteta vapauttaa. Tehtävä on ihmiselle ohi, mutta koiralle se jää roikkumaan ilmaan. Kun mitään ei tapahdu, koira ratkaisee tilanteen itse – ja lähtee tekemään sijaistoimintoja.
Näyttelytreeneissä tämä näkyy erityisen usein haisteluna. Ja se ei aina tarkoita sitä, että koira etsisi maasta nameja. Monesti haistelu on tapa poistua liian vaikeasta paineistavasta tilanteesta. Koira hakee maasta helppoa palkkaa, sulkeutuu omaan kuplaansa ja ottaa etäisyyttä tilanteeseen, jossa ohjaaja tai esittäjä viipyy, epäröi tai miettii seuraavaa liikettä.
Koira ei ole siinä hetkessä tuhma. Se ei ole kettuilua. Koira toimii parhaaksi näkemällään tavalla.
Kun ohjaus on nopeampaa, selkeämpää ja rytmi koiralle sopivaa, moni näistä “ongelmista” vähenee itsestään. Koira ei enää tarvitse haistelua, haahuilua tai irtautumista, koska se saa vastauksen ajoissa.
Ehkä tärkein ajatus, jonka haluan jättää omistajalle, on tämä: häiriöherkkä koira ei yleensä kaipaa kovempaa kuria tai tiukempaa otetta – vaan selkeämpää ja oikea-aikaisempaa viestintää.
Kun koira tietää, milloin tehtävä alkaa ja milloin se päättyy, sen ei tarvitse itse päättää luopua kontaktista ja näin ollen yhteisestä tekemisestä.
– Mia Puska
